Pienen hiuskarvan varassa

On hetkiä, jolloin huomaa, että elämä voi olla pienen hiuskarvan varassa. Kun vaaran lähelle saattuu, tajuaa, että elämää pitäisi osata arvostaa enemmän.

Usein asioista selviää onneksi pelkällä säikähdyksellä. Eilen illalla sain baarissa otsaani tuopin ihan tuosta vain. Voin rehellisesti sanoa, että minulla ei ollut osaa eikä arpaa koko tilanteeseen.

Eipä minua ennen ole baarissa isketty tuolla tavoin. Meni kyllä tuoppi suoraan päähän.

Onni onnettomuudessa, lasi ei osunut silmään eikä edes silmäkulmaan. Kipeää se kuitenkin otti, ja sirpale lensi vielä hiusrajaan ja teki siihen oman kuhmunsa.

Nyt päätä ja niskoja jyskyttää, mutta mietin, mitä kaikea OLISI voinut tapahtua. Tai no, voi vieläkin. En kuitenkaan usko, että aivoni muussautuivat pahemmin, koska järki pelaa ainakin joten kuten. Tuossa rytäkässä olisi voinut vaikka näkö lähteä. Tai lasi olisi voinut osua suun alueelle. Hampaisiin. Korvaan. Kaulaan. Tai jos olisin ollut metrin kauempana, lasi ei olisi osunut ollenkaan.

Loppuen lopuksi, turha jossitella. Tärkeintä on miettiä, että olen kuitenkin tässä, vaikka päätä särkee ja olo on sekava. Pääasia, että ei käynyt pahemmin.

Onneksi olin ensiavussa ystävieni kanssa. Meillä oli välillä jopa ratkiriemukasta. En tiedä, repeilikö haava vai me enemmän. Saimme puhua ainakin urakalla paskaa.

Tajuan yhä selvemmin, mitä läheisten merkitys on. Se on jotain todella suurta. Ja se, että heidän kanssaan saa viettää aikaa, tapahtui se sitten baarissa tai ensiavussa. Elämä on pienistä hetkistä tehty.

Näillä neuvoilla selviät rankemmastakin vapusta! ;)

Vappu on yliopistolaiselle yllättävän rankka rutistus, uskokaa tai älkää. Tässä kuitenkin muutama neuvo, jolla selviät rankemmistakin putkista. 

1. Nauti

Nauti jokaisesta hetkestä, mutta kohtuudella alkoholia. Välillä ei voi mitään, jos homma vähän lipsahtaa käsistä, mutta hanajuomia voi lipittää enemmän kuin drinkkejä.

2. Syö

Hyvä ravinnonsaanti on kaiken a ja o. Juoma alkaa helposti kilahtaa hattuun, jos ei ole syönyt kunnolla. Onneksi Vaasasta ainakin löytyy nilmeltämainitsemattomia pikaruokapaikkoja, joista ruokaa saa pikkuntunneille asti. Toinen vaihtoehto, jota itse suosin, on varata kämpille ruokaa. Esimerkiksi lasagne on tosi hyvä yöpala, koska siitä saa suolaa ja energiaa.

3. Huolehdi terveydestä

nimim. kokemusta on tietää, että kurkkukipu iskee helposti vapun riennoissa. Itse nautin joka päivä multivitaa ja D-vitamiinia, jotta jaksan. Myös tumma suklaa on hyvä energianlähde. Hyvä keino on myös minttukaakao, jota useimmista kuppiloista saa. Finrex ja burana auttavat myös hetkellisesti. Ota esimerkiksi aamulla, että vaikutus lakkaa iltaan mennessä...

4. Herää omasta sängystä

Omasta sängystä herääminen hyvin tanssitun yön jälkeen on paras tunne, vaikka hedari ja jalkakipu olisi järkyttävä. Helpostuta tuo jo se, että on turvallisesti omassa kämpässä.

5. Naura ja hymyile

Nauru on parasta heikkoinakin hetkinä. Juttele, sosialisoidu ja keksi hölmöjä juttuja (tai no ei nyt mitä tahansa :)  Kun on hauskaa, sen muistaa ikuisesti.

Jos homma alkaa mennä liian vakavaksi, tässä muutama piristyskappale, niin jaksat taas bilettää. Vapueilopu!

PSY-Gentelemen

Sini Sabotage - levikset repee

Yön polte-Rakkauden ratapiha

Ja muistaka se ravinnonsaanti! 

Nost3 & Protro - Sellubiitti

Hyvää wappua! :D

Läheisistä

Olen jo monesti aiemmin kirjoittanut tekstejä läheisistä - niistä, jotka ovat tärkeitä henkilöitä elämässämme.
Joskus lähipiiri on meille jopa liian itsestäänselvää. Aivan liian harvoin mietimme, kuinka tärkeitä he ovat. Usein sen huomaa vasta sitten, kun toinen on poissa. Toivon, että meille kellekään ei käy näin.

Ystävät tuntee siitä, että heidän kanssa viihtyy. Esimerkiksi eilen illalla pelailimme varmaankin kuusi tuntia lautapelejä "hyvien" juttujen ja herkkujen lomassa.

Siksi haluan nyt laittaa itseni ja teidät ajattelemaan ystävien tärkeyttä. Tunnistatko kappaleiden sanoja?

"Mistä tunnet sä ystävän/onko oikea sulle hän?"

"Monta kivaa kesäkaverii/tällaista on ehkä olla nuori/ kerrankin unohtaa kaikki se vakava/mitä on huomenna ja vittu ikinä"


"It's so easy now, cos you got friends you can trust,
Friends will be friends,
When you're in need of love they give you care and attention,
Friends will be friends,
When you're through with life and all hope is lost,
Hold out your hand cos friends will be friends (right till the end) "


"Ja me juostais pitkää käytävää sen silmissäni nään, hää kansa jäis vain ihmettelemään.
Me oltiin aina yhdessä ja mä tajusin sen myöhässä, olit enemmän kuin ystävä, olit enemmän kuin ystävä."


"But, I'll be there for you, when the rain starts to pour.
I'll be there for you, like I've been there before.
I'll be there for you, cause you're there for me too."

Kiitos, että olette olemassa!

Mummojen kanssa salilla part 2: virkeä vaasalaismummo

Kävin juuri salilla. Kyllä, päiväsaikaan, ja arvatkaapas, kohtasinko taas mummoja. Tarkemmin sanottuna yhden virkeän vaasalaismummon.

Olin siinä jo pyöräillyt alkulämmöt ja reenasin parhaimmillani käsilihaksia, kun tämä pyöreä mummeli astui naisten puolelle. Hänellä oli tietenkin passelit salivarusteet eli perinteiset liehulahkeiset salihousut, jotka ulottuivat puoleen nilkkaan. Ja iso t-paita, tietenkin.
No, tuo tomera naisihminen päätti mennä ensimmäiseksi "tärinälaitteeseen" hieman tärisyttämään kroppaansa. Nainen meni seisomaan laitteen päälle ja kohta tärinä alkoikin kuulua (ja se peitti tietenkin musiikin.) Jatkoin touhujani, mutta pian huomasin naisen kummalliset liikkeet. Mummo nosti kätensä ylös ja venytti itseään pitkin pituutta, kun samalla tärinälaite hytkytti naista....ja tietenkin jokaista ruumiinosaa. Kohteliaasti voin kertoa, että nainen ei ollut kokoa S.
Seuraavaksi mummeli istahti laitteen edessäolevaan tuoliin ja väänsi tärinän yhä suuremmalle. Jalkansa hän asetti laitteeseen niin, että jalat hytkyivät ja hän itse saattoi jatkaa käsien venyttelemistä.
Kun nainen oli saanut tärinätoimenpiteet tehtyä, hän hyppäsi tomerasti pois laitteesta. Itse siirryin jalkaliikkeiden pariin ja myös nainen vaihtoi välinettä. Kesken sarjan mummo kysyi minulta: "käytkö usein täällä?" Vastasin mummolle, että vähintään kerran viikossa. Siihen mummo tuumasi: "hyvähyvä." Kun sanoin, että joskus parikin kertaa, hän totesi: "Aina vaan parempi." Huh, enpä ole ikinä saanut ihan mummoikäiseltä tuollaista kysymystä.
Rupattelimme siinä hetken, ja vaihdoin taas treenaamaan käsiä. Kun sain sarjani loppuun, huomasin mummon tarkkailevan minua. Tällä kertaa mummo sanoi: "kyllä sulla näkyy olevankin jo tuota käsilihasta". Siihen tuumasin, että tuleehan mun aika usein käytyä täällä....
Mummo oli topakka ja mukava. Rupattelimme siinä musiikista ja hän kertoi, että hänen kaikki kolme lastaan (n.40 v.) kuuntelevat eri musiikkia. Tuli siinä itsekin kaikki vaivat lueteltua ja mummo oli heti sitä mieltä, että kyllä minulla hieman notkossa taitaa olla selkä.
Pukuhuoneessa sain kuulla, että mummo on joskus itsekin ollut opiskelija Jyväskylässä! Hän kertoi asuneensa pienessä asunnossa kämppiksen kanssa. Oli kuulemma luovuutta saada kaikki huonekalut sinne mahtumaan. Lähtiessäni mummo sanoi, että kaipa me vielä joskus nähdään.

Huhhuh, tavalliset ihmiset osaavat yllättää - ainakin kommenteillaan. Ehkäpä minusta itsestäkin vielä kehkeytyy tuollainen tomera mummo, joka laukoo mielipiteitä sopiviin väleihin. Tai silloin, kun joku jaksaa kuunnella.

Missä on asenne meidän populäärikulttuurissamme?

Katsoin Saturday Night Fever -elokuvan tanssikohtauksia ja mietin, mitä on tapahtunut diskotanssille. Klubien tanssilattioilta on glamour kaukana, kun saa väistellä ahdistelijoita ja humaltuneita kanssatovereita. Missä ovat John Travoltan lantiot ja näyttävät pyörähdykset? Tosin liian tiukkoja miestenhousuja ja naisten kukkamekkoja en tanssilattialle kaipaa.

Otetaan esille toinenkin Travoltan leffa nimeltä Greace. John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin väliltä löytyy kemiaa. Tanssiaskeleet sopivat yhteen ja biisit svengaavat. Missä ovat vastaavat elokuvat nykypäivänä? Onhan meillä Step Upit ja Footloose, ja hyviä leffoja ovatkin, mutta missä ovat perinteisempää tanssia edustavat leffat?  Greasesta kaipaan myös mustia nahkarotseja, joissa on vetoketju sivulla. Ja miehillä edestä kohoavaa hiusmallia. Minne on kadonnut on asenne nykyajan pukeutumisesta?

Heitän ilmoille vielä yhden leffan, joka on ainakin itselleni legenda: Cry Baby. (Pääosassa ah, niin ihana Johnny Depp!) Cry Baby on tehty vuonna 1990, mutta sijoittuu 50-lukuun. Ja voin kertoa, että elokuva rokkaa. Ja taas ne nahkatakit!

Pohdin tässä, missä ovat svengaava asenne, mustat nahkarotsit ja rytmikäs musiikki tämän ajan populäärikulttuurissamme? Ovatko ne muuttuneet laneiksi, ES:ksi ja lentäviksi linnuiksi? Itse mieluummin valitsisin sen nahkatakin ja musiikillisen asenteen.

Johnny Depp - Doing time for being young

Kirjailija - minäkö?

Hassua. Kirjailija. Minäkö? No, onhan minulla kirjailijasopimus.

Olo ei kyllä ole kirjan julkaisun jälkeen muuttunut. Olen ihan sama tyttö kuin pari kuukautta sitten, vaikka kirjailijasopimus on solmittu ja kirja on yleisessä myynnissä. 

Tuntuuhan se hienolta, kun porjekti on vihdoin saatu ulos. Ei tosin päätökseen, koska haastattelupyyntöjä on tullut ja jotain esiintymistäkin on mietinnän alla...tästä se kaikki vasta alkaa.

Tuntui oudolta, kun eräässä haastattelussa kysyttiin vinkkejä niille, jotka haluavat kirjoittaa. Tuli sellainen olo, että istun jossain nahkatuolissa tammisen pöydän takana kirjoituskoneen ääressä ja jaan neuvojani aloittelijoille. Mutta olen itsekin aloittelija, mikä minä olen muita neuvomaan! Sen vain sanon, että kirjoittakaa. Se on ainut neuvoni.

Esikoisteoksen julkaisemisen jälkeen törmäsin ensimmäistä kertaa erääseen hankaluuteen. Selasin meneillä olevia kirjoituskilpailuja ja tajusin, että esikoisteoksen julkaisseilta on evätty osallistuminen aika moneen kilpailuun. Se on hyvä, koska silloinhan kilpailu on tasapuolinen, mutta en pidä itseäni edelleenkään minään suurena nerona, jonka pää savua täynnä kielellisiä jekkuja. No, tietysti joskus niinkin...

Runokokoelman julkaisu lähti Sanoja rakkaudesta -kirjoituskilpailusta. Yksi arvostelijoista oli kirjailija Juha Itkonen. Muistin pitkästä aikaa, mitä hän oli sanonut: 

"kepeä, mutta taitavasti murteella kirjoitettu runo nostaa hymyn huulille ja jättää odottamaan lisää samanlaista – kenties kokonaista kokoelmaa."

Tuosta arvostelusta on paljon aikaa ja sitä lukiessani tiedän kehittyneeni vuoden aikana. Nyt Taireteos on julkaistu ja saan olla siihen tyytyväinen, vaikka eihän kirjoittamisessa tule valmiiksi koskaan.

Täällä lisää kirjastani!

Ähky vai nälkä?

Taas on joulu ja pukki kävi. Joululaulut soi, maha on ähky ja suklaata on syöty. On syöty laatikot ja kinkut ja kuivakakut ja nyt löhötään. On piparia ja lahjoja ja laiskottelua ja rauha. Vai onko?

Miettikää, kaikilla ei ole. Kaikilla ei ole lahjoja, ei ruokaa, eikä ähky olo. "Ei nälkäinen tiedä kuinka kylläinen kärsii" -sanonta voi hyvinkin pitää paikkansa, kun toiset makaavat lahjavuoren keskellä mahojaan pidellen ja toiset pitelevät mahaansa nälästä. Ja sitten joulun jälkeen uutisoidaan, miten paljon taas meni ruokaa roskikseen.

Mikä meitä ihmisiä vaivaa, kun toisilla on kaikki ja toisilla ei mitään? En halua moralisoida ketään, enkä itsekään harrasta sen kummemmin vapaaehtoistoimintaa. Mietin vain, miksi homma menee, miten menee.

Joulun alla tutustuin Joulupussikeräykseen, jonne sai viedä ruokaa ja tavaraa ja ne lahjoitetitiin vähävaraisille. Se on konkreettista apua, jos mikä. Avunsaajat valittiin jäjestöön lähetettyjen hakemusten perusteella.

On suuri kynnys hakea apua ja tunnustaa olevansa vähävarainen. Ehkä se on osasyynä siihen, miksi ihmisten on vaikea auttaa toisiaan. Aina ei välttämättä voi huomata, kun naapurilla menee huonosti. Sitä voidaan peitellä. Siksi joulupussikeräyksen kaltainen apu on hienoa toimintaa, koska voi olla varma, että apu menee perille.

Toinen vaihtoehto on se, että olemme niin sokeita, että emme huomaa tai halua auttaa. Sitten vika on meissä. Jos sulkee silmät toisen kärsimykseltä, se ei ole hyvän merkki.

Uskoni ihmiskuntaan on onneksi edelleen sen verrran vahva, että uskon meidän auttavamme toisiamme. Onneksi meillä sentään on keräyksiä ja muita ja auttaminen saattaa varmasti auttajankin joulumielelle.

Ihminen tarvitsee toista, oli  varallisuus mikä hyvänsä. Pitäkää siis toisistanne hyvää huolta ja muistakaa välittää lähimmäisistänne. Hyvää joulua!