Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut ylistää itseäni tiiliskiven lukemisesta, vaan kirjoittaa siitä, mitä kirja sai minut pohtimaan. Ihmisiä. Jos joku väittää, että maailma on mysteeri, niin ovat ihmisetkin.
Tolstoi on mainio tarinankertoja, mutta vielä parempi ihmisten kuvailija. Jokaisesta kirjan hahmosta saa täydellisen kuvan. Jännittäväksi kirjasta tekee sen, että se kuva muuttuu. Horjuu ja vaihtelee. Ihmisten kuvailua erilaisten ihmisten näkökulmasta. Taidokasta.
Anna Karenina, jonka ympärille kirjan tapahtumat nitoutuvat, on yksi kirjan kiehtovimmista hahmoista. Valehtelematta voin sanoa, että sadan ensimmäisen sivun aikana odotin, koska Anna suvaitsee ilmaantua paikalle. Lopulta hän tulikin: näyttävästi, mutta vaatimattomasti. Ristiriitaistako?
Anna on viehättävä ja kohtelias nainen, jota kaikki ensin ihailevat. Anna ei koreile, mutta on hienotunteinen ja hyväkäytöksinen nainen. Pian hän kuitenkin huomaa, ettei rakasta miestään -hän rakastuu toiseen, saa tämän kanssa lapsen ja muuttaa pois aviomiehensä luota. Annan maine murenee.
Yhtäkkiä kaikki alkavat paheksua Annaa. Hän elää siveetöntä elämää, mikä tuon ajan Venäjän seurapiireissä on katastrofi. Anna tuntee suurta häpeää, mutta tahtoo elää rakastettunsa kanssa.
Kukaan ei halua tavata Annaa. Ne, jotka tapaavat, ihastuvat häneen välittömästi: hän on kaunis, kiehtova, eikä tee numeroa itsestään. Jokainen mies, joka Annan tapaa, menee pökerryksiin hänen viehätysvoimastaan. Naiset säälivät, mutta ovat mielessään kateellisia Annalle. Hän on uskaltanut antaa elämänsä tosirakkaudelle.
Mitä me ihmiset oikeasti olemme ja toisista ajattelemme? Onko se kateellista panettelua, ihailua vai sääliä?
Ja mitä sillä oikeastaan on väliä. Ainoastaan sillä on väliä, että itse tiedämme, ettemme heitä elämäämme hukkaan. Meidän jokaisen tulisi kunnioittaa lähimmäisiämme ja heidän valintojaan, vaikka ne eivät aina meidän mieleemme olisikaan. Suvaitsevaisuus on se, mikä tekee ihmisestä välittömän. Annetaan armoa toisillemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti