Missä on asenne meidän populäärikulttuurissamme?

Katsoin Saturday Night Fever -elokuvan tanssikohtauksia ja mietin, mitä on tapahtunut diskotanssille. Klubien tanssilattioilta on glamour kaukana, kun saa väistellä ahdistelijoita ja humaltuneita kanssatovereita. Missä ovat John Travoltan lantiot ja näyttävät pyörähdykset? Tosin liian tiukkoja miestenhousuja ja naisten kukkamekkoja en tanssilattialle kaipaa.

Otetaan esille toinenkin Travoltan leffa nimeltä Greace. John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin väliltä löytyy kemiaa. Tanssiaskeleet sopivat yhteen ja biisit svengaavat. Missä ovat vastaavat elokuvat nykypäivänä? Onhan meillä Step Upit ja Footloose, ja hyviä leffoja ovatkin, mutta missä ovat perinteisempää tanssia edustavat leffat?  Greasesta kaipaan myös mustia nahkarotseja, joissa on vetoketju sivulla. Ja miehillä edestä kohoavaa hiusmallia. Minne on kadonnut on asenne nykyajan pukeutumisesta?

Heitän ilmoille vielä yhden leffan, joka on ainakin itselleni legenda: Cry Baby. (Pääosassa ah, niin ihana Johnny Depp!) Cry Baby on tehty vuonna 1990, mutta sijoittuu 50-lukuun. Ja voin kertoa, että elokuva rokkaa. Ja taas ne nahkatakit!

Pohdin tässä, missä ovat svengaava asenne, mustat nahkarotsit ja rytmikäs musiikki tämän ajan populäärikulttuurissamme? Ovatko ne muuttuneet laneiksi, ES:ksi ja lentäviksi linnuiksi? Itse mieluummin valitsisin sen nahkatakin ja musiikillisen asenteen.

Johnny Depp - Doing time for being young

Kirjailija - minäkö?

Hassua. Kirjailija. Minäkö? No, onhan minulla kirjailijasopimus.

Olo ei kyllä ole kirjan julkaisun jälkeen muuttunut. Olen ihan sama tyttö kuin pari kuukautta sitten, vaikka kirjailijasopimus on solmittu ja kirja on yleisessä myynnissä. 

Tuntuuhan se hienolta, kun porjekti on vihdoin saatu ulos. Ei tosin päätökseen, koska haastattelupyyntöjä on tullut ja jotain esiintymistäkin on mietinnän alla...tästä se kaikki vasta alkaa.

Tuntui oudolta, kun eräässä haastattelussa kysyttiin vinkkejä niille, jotka haluavat kirjoittaa. Tuli sellainen olo, että istun jossain nahkatuolissa tammisen pöydän takana kirjoituskoneen ääressä ja jaan neuvojani aloittelijoille. Mutta olen itsekin aloittelija, mikä minä olen muita neuvomaan! Sen vain sanon, että kirjoittakaa. Se on ainut neuvoni.

Esikoisteoksen julkaisemisen jälkeen törmäsin ensimmäistä kertaa erääseen hankaluuteen. Selasin meneillä olevia kirjoituskilpailuja ja tajusin, että esikoisteoksen julkaisseilta on evätty osallistuminen aika moneen kilpailuun. Se on hyvä, koska silloinhan kilpailu on tasapuolinen, mutta en pidä itseäni edelleenkään minään suurena nerona, jonka pää savua täynnä kielellisiä jekkuja. No, tietysti joskus niinkin...

Runokokoelman julkaisu lähti Sanoja rakkaudesta -kirjoituskilpailusta. Yksi arvostelijoista oli kirjailija Juha Itkonen. Muistin pitkästä aikaa, mitä hän oli sanonut: 

"kepeä, mutta taitavasti murteella kirjoitettu runo nostaa hymyn huulille ja jättää odottamaan lisää samanlaista – kenties kokonaista kokoelmaa."

Tuosta arvostelusta on paljon aikaa ja sitä lukiessani tiedän kehittyneeni vuoden aikana. Nyt Taireteos on julkaistu ja saan olla siihen tyytyväinen, vaikka eihän kirjoittamisessa tule valmiiksi koskaan.

Täällä lisää kirjastani!