Juu, tiedän, kaikki ovat nähneet elokuvan. Kyseessä on se kuuluisa Robert Zemeckisin ohjaama elokuva, joka pokasi kuusi Oscaria. Ja kyllä, Tom Hanks esittää pääosassa tätä Forrest Gumpia. Se komea Tom Hanks.
Mutta mitä on tarinan takana? Muutakin kuin näyttelijöiden komeus, hyvä ohjaaja ja se, että elokuva perustuu Winston Groomin romaaniin?
Katsoin elokuvaa kyyneleet silmissä. Myönnän. Varmasti jokainen, joka kyseistä elokuvaa katsoo, liikuttuu jollain tavalla. Okei, vanha virsi, melkein kymmenen vuotta vanha elokuva...entä sitten?
Minä pidän leffasta.
Pienen pojan tarina ei ala kovin hyvin. Silti se on hupaisaa; suloista, mutta suolaista. Vietnamin sodan kamppailut eivät ole sen kauniimpaa katsottavaa, mutta koomisuutensa siinäkin. Forrestin ihastuminen Jennyyn on jopa pakkomielle. Eipä sekään ole kaunista, kun Jenny pakenee jatkuvasti, on välillä hippi ja välillä rokkari, vetää viivaa ja on hypätä parvekkeelta. Ja Forrest jaksaa sen. Sen kaiken.
Tärkein tunne, mikä elokuvaa katsellessa tuli, on se, että huomasin (taas jälleen), miten onnellinen todella olen.
Useammin tulee sanottua "vittu, mitä paskaa" kuin että "voi, kuinka onnellinen olen". Omaa onnellisuutta ei osaa ajattella turhan usein. Sillä hetkellä, ja yhä vieläkin olen onnellinen siitä, että minulla on joku, jonka olkaa vasten painaa pää, kun katson elokuvaa.
Siis, jos teillä on luonanne joku, pitäkää siitä lujasti kiinni. Älkää niin lujaa, että ajatte hänet "juoksemaan" pois luotanne. Kunhan pidätte kiinni niin huolellisesti ja huolehtivaisesti kuin voitte. Se riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti