Otan taas sen riskin, että tästä tulee potilaskertomus. Tällä kertaa tarkoitukseni ei suinkaan ole kertoa itsestäni, vaan huoltapitävistä tahoista.
Tämä kaikki alkoi noin viikko sitten. Oloni alkoi tuntua hieman oudolta ja kasvoni olivat turvoksissa. Luulin, että kyse on allergiasta, mutta alkuviikosta korvani menivät lukkoon. Keskiviikkona oloni muuttui sietämättömäksi.
Siinä jäivät sitten haalaribileet, kun varailin aikaa terveyskeskukseen. Koska YTHS:llä ei ollut enää päivystystä, soittelin Palosaaren terveysasemalle ja sain kuin sainkin ajan nieluviljelyyn. Tässä vaiheessa kehun meidän terveydenhuoltoamme: olen edelleen kirjoilla (ent.) kotipaikkakunnallani, mutta silti ajanvaraus onnistui myös Vaasassa.
Se ilta oli pahin kaikista. Istuin kämpillä miettimässä, mitä muut tekivät sillä aikaa, kun itse yritin pitää hengitystiet avoinna, ettei kurkku ala turvota. Ei ollut kaukana meno päivystykseenkään.
Ja nyt alkaa läheisteni osuus:
Sisko soitteli, ja lupasi viedä minut terveyskeskukseen. Äiti soitteli ja kysyi, vieläkö henki pihisee. Eräs nimeltä mainitsematon ystävä laittoi minulle hienoja kuvia facebookiin ihmisistä, joilla oli kurkkuun porattu reikä (Ei ollut hauska juttu, mutta nauroin silti:) Ystäväni laittoivat tekstareita ja sydämiä ja kehottivat pysymään kotona, vaikka olivat itse bileisiin menossa. Sain jopa hetkeksi aikaa seuraa. Vaikka asun yksin, minulla oli käytännössä aina joku, jonka saatoin kutsua apuun, jos tilanne vaati. Kiitos!
No, selvisin hengissä seuraavaan aamuun asti. Siskoni vei terveyskeskukseen jossain todellisuuden rajamailla roikkuvan potilaan, joka vain tuijotti eteenpäin.
Kehun jälleen yhteiskuntaamme: Sairaanhoitaja todella näki, että kaikki ei ole kunnossa. Hän passitti minut saman tien laboratorioon ja nieluviljelyyn, jonne pääsin välittömästi. (Ei edes jonoa!) Koska Vaasassa on käytössä mahtavat e-reseptit, minun ei tarvinnut edes jäädä odottamaan tuloksia. Parin tunnin kuluttua soittelin laboratoriotuloksia ja sain kuulla, että minulla on angiina. Ja koska e-reseptit ovat mahtava keksintö, saatoin parin tunnin päästä ainoastaan kävellä apteekkiin ja noutaa lääkkeeni.
Nyt, seuraavana päivänä, oloni ei ole huomattavasti kohentunut, mutta uskon vakaasti antibiotteihin ja siihen, että pääsen illalla "kotiinkotiin."
Minulla oli ennakkoluuloja (minulle) uutta terveyskeskusta kohtaan. Silti siskoni parkkeerasi Volvomme sen eteen. Puolikoomassa istuin käytävällä ja yritin pysyä hereillä. Hoitaja vei minut eteenpäin. Ystävät hoivasivat ja välittivät. On kurjaa olla kipeä, mutta haluan kiittää huolenpidosta. Ehkä Samuli Putro oli oikeassa kirjoittaessaan laulun "Jokaisesta joku välittää."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti