Koulu sivistyksen uhkana

Koulunkäynnin pitäisi lisätä ihmisen sivistystä, mutta mitä jos se viekin aikaa sivistykSELTÄ?

Koulun perimmäinen tarkoitus on sivistää ihmistä. Varsinkin lukio, joka jo itsessään on yleissivistävä koulu. Aina se ei kuitenkaan niin ole.

Miettikää, mitä kaikkea ehtisimmekään tehdä, jos koulukirjat eivät veisi aikaamme? Miten kerkiäisimmekään sivistää itseämme muulla tavoin!

Jos koulukirjat eivät veisi aikaani, olisin jo varmasti lukenut Tolstoin Anna Kareninan loppuun saakka. Nyt olen sivulla 200 ja sivuja on tuhat.

Jos koulu ei veisi näin paljon aikaani, ehtisin tekemään enemmän lehtijuttuja. Tapaisin uusia ihmisiä, oppisin aina heiltä jotain, kehittyisin kirjoittamisessa ja saisin vielä palkkaakin. Palkalla voisin sivistää vielä lisää itseäni esimerkiksi käymällä teatterissa. Koulussa taas harvemmin teatteriin pääsee. Hyvässä lykyssä kerran koko lukioaina. Koulusta taas ei palkkaa saa, joten työnteko olisi varteenotettava vaihtoehto, ellei minun tarvitsisi uppoutua koulukirjojen ihanaan maailmaan.

Hyvä on, myönnän, että opiskelemme koulussa, jotta myöhemmin saisimme sen leivän pöytään. Mahdollisesti vielä Volvon ja koirankin. Mutta hei, ei koulu sentään opeta kaikkea!

Opettaako koulu, miten jutellaan small talkia naapurin kanssa? Opettaako koulu, miten lohduttaa kaveria, kun hänellä menee huonosti poikaystävänsä kanssa? Opettaako se keinoja, miten selviytyä krapulasta?

Ehkä moni vain pelaisi Tetristä tai CS:ää, jos läksyjä ei olisi. Mutta tuskin kaikki heistä nytkään läksyjään tekevät. Koulutöiden helpottuminen auttaisikin erityisesti tunnollisia oppilaita. Koulutöiden sijasta he oppisivat edes joskus rentoutumaan ja etsimään omaa, mukavaa tekemistä. Näin heillä jäisi aikaa myös sosiaalisten kontaktien ylläpitämiseen ja elämänkouluun. Esimerkiksi opettelemaan sitä krapulasta selviämistä...

Ei koulusta kaikkea tietoa saa, vaikka Suomessa on korkea koulutustaso. Pärjäisimme varmasti ihan hyvin ilman paria ylimääräistä matikantehtävääkin. Vapautuneella ajalla voisi vaikka syventyä siihen Anna Kareninaan, mikä etenee hitaasti, mutta varmasti kohti tuhanetta sivua...