Yksin

Luin juuri Juhani  Ahon kirjan nimeltä Yksin. Kirjassa on alle sata sivua, mutta jollakin ihmeellisellä tavalla  kirjailija on onnistunut lataamaan siihen monia ajatuksia, jotka jäävät miettyttämään.

Kirja kuvaa nuorta miestä, joka pakenee toivotonta rakkauttaan Pariisin vilinään. Kieli on omituista nykylukijalle, se soljuu paperilla kertovan runon lailla. 1800-luvun loppupuolella kieli on muutenkin ollut hieman erilaista, mutta Ahon kirjoittamana se toimii edelleen.

Mies on toivottoman rakastunut Annaan. Anna on hänen ystävänsä pikkusisko ja he viettävät yhdessä aikaa.  Lopulta mies uskaltaa kysyä, josko Anna olisi hänestä kiinnostunut. Mies saa kieltävän vastauksen ja pakenee Pariisiin taiteilija-apurahan turvin.
Vaikka Pariisissa vilisee kauniita naisia ja houkutuksia, yhä vain mies elättelee toivoa Annasta. Mies on yksinäinen. Hän näkee Annan joka puolella. Hän lähettelee kirjeitä Annan veljelle. Mies ei saata uskoa, etteikö Annalla olisi tunteita häntä kohtaan.
Lopulta hän näkee lehdestä ilmoituksen, että Anna on kihlautunut toisen kanssa. Hän lähtee Punaiseen Myllyyn ja makaa prostituoidun kanssa, mutta ei saa silti Annaa mielestään. Anna pysyy hänen muistoissaan ikuisesti.

Miten toivotonta onkaan rakkaus. Välillä lukiessa iskee ärsytys, että älä nyt jaksa valittaa, katsele uusi. Kuinka epätoivoinen päähenkilö onkaan! Samalla kirja on silti kaunis, vaikka raastaakin lukijan sydäntä. Yksin kuvaa, miten ihminen voikaan rakastaa toista, mutta aina kaikki palaset eivät loksahda kohdalleen. Koko kirjan ajan toivoin, että mies unohtaisi Annan ja löytäisi jonkun muun, mutta "poissa silmistä, poissa sydämestä" ei toimi tässä romaanissa.

"Minun sydämeni vapisee, minä tahtoisin hänet kokonaan omistaa, mutta samalla tunnen kipua rinnassani, sillä eihän hän ole minun, enhän tiedä, rakastaako hän minua. Viikon päästä täytyy minun jättää hänet, ja kuka tietää, missä ja kuinka likellä on se, joka on hänet minulta ottava."

Juhani Ahon kuvaukset tunteentiloista ovat kokonaisvaltaisia. Ne uppoavat suoraan lukijaan. Vaikka aihe kuulostaa synkältä, kirja on lukemisen arvoinen. Tajuan, miten onnellinen itse olen.