Olen ehtinyt asua kämpässäni suunnilleen kaksi viikkoa. Olen miettinyt paljon yksinäisyyttä, koska yksinolo on ollut läsnä verrattuna siihen, että sisko on koko ajan paikalla. En sanoisi, että olen yksinäinen. Puuhailen koko ajan jotain, olen netissä (silloin, kun se pelittää kunnolla) tai soittelen kavereille ja kotiin. Silti välillä mietityttää. Tämä Raappanan Yksinäistä kuvaa fiilistäni:
"Vaikka on yksinäistä
ja oon nyt yksinään
niin en mä loppuelämäksi yksin jää
ei saa luovuttaa meistä yksikään
korotan sua huomenna jos et korota ittees tänään"
Kuulostaa kliseiseltä. Mutta entäs eräs säe:
"Ei sovi yhteen syys
ja yksinäisyys
näen sitä kaikkialla, kaukainen läheisyys
näinä pimeinä iltoina
ei yksinäisyys tunnu siunaukselta."
Välillä näinkin siis. Olen sosiaalinen ihminen, ja välillä tuntuu oudolta olla yksin. Silti on hyvä oppia siihen, koska ihminen tarvitsee omaa rauhaa. Silloin ajattelen näin:
"Pyrin olee ees itsenäinen ja alkuperäinen
Tarvii omaa rauhaa jokaikinen laumaeläin
Jos on kuulevainen, tuntevain tai näkeväin
Näinä päivinä on hyvä olla lähekkäin
Nouse ja loista
Pois noista ahdistuksen pauloista
Arvostelijoiden käsiraudoista
Ihmisten välisistä kauloista"
Yksinolo tekee myös hyvää! On silti niin, että loppuen lopuksi ihminen tarvii toista ihmistä. Ei sitä tarvitse koko aikaa olla vieressä kyhnyttämässä, mutta on hyvä olla ihmisiä, joille voi soittaa tai käskeä käymään. Itse ainakin tarvitsen ihmisiä, jotka saavat suupieleni hymyyn, oli olotila mikä tahansa. Toivottavasti voin itsekin piristää kanssaihmisten päiviä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti